Onnistumisia syntyy kun pienet palaset löytävät paikkansa.

Sekä kommunikaatioratkaisua että työyhteisön kehittämistä suunniteltaessa on pysähdyttävä ajattelemaan mistä tullaan, missä ollaan ja mihin halutaan päästä.  Jos yksilölliset lähtökohdat ja tavoitteet jäävät huomioimatta, tullaan usein hankkineeksi jotain ihan muuta kuin mitä olisi tarvittu.

Me haluamme olla kumppani, joka aidosti ymmärtää asiakaskohtaiset tarpeet ja auttaa löytämään puuttuvat palaset sinne missä niitä tarvitaan.

Yhdistimme ICT-palveluratkaisut ja työyhteisön kehittämispalvelut saman katon alle. Molemmista liiketoiminta-alueista vastaavat kokeneet oman alansa ammattilaiset, joten voitte helposti hyödyntää osaamistamme joko tietyn osa-alueen kehittämisessä tai  parhaiten palvelevan kokonaisuuden rakentamisessa.

"Autokeskus on vuosien varrella luottanut Creadorin ammattitaitoon ja monialaiseen näkemykseen. Creador ei vain myy puhejärjestelmiä, vaan aina kyseessä on asiakaskohtainen ratkaisu. Tarvekartoitus on käyty luontevasti yhdessä läpi ja lopullinen kommunikaatioratkaisu on valittu aina parhaista saatavilla olevista vaihtoehdoista", sanoo tietohallintojohtaja Tomi Valasvuo. 

Ratkaisutoimittajien vertailu ja hintakilpailutus on jätetty Creadorin tehtäväksi, jolloin asiakasorganisaatiolle jää enemmän aikaa perusbisnekselle. Yhteistyö ei ole koskaan jäänyt pelkkään ratkaisutoimitukseen, vaan jälkihoito ja uuden kehittäminen on ollut jatkuva prosessi. Ja mikä tärkeintä, keskiössä on koko ajan asiakasorganisaation kyky palvella asiakkaitaan paremmin"  Valasvuo tähdentää.

Aro-Yhtymä/Autokeskus Oy

TOMI VALASVUO

 Autokeskus.jpg

”Pitkästä aikaa asiaa eikä asian vierestä!”
”Mukava, rento ja vauhdikas esitys.”
”Erinomainen koulutus. Asiaa!"

Asiakkaamme MetroAuto Oy:n palautetta Asiakaspalvelukoulutukseen osallistuneilta

MetroAuto.jpg

AAA-logo-2020-FI-transparent.png

SV_LOGO_Creador_Oy_FI_393515_web.jpg